HAKUVINKKEJÄ KESÄTYÖPAIKKOIHIN

Kesätyöpaikan saaminen on periaatteessa hyvin yksinkertaista: Sinun tarvitsee ainoastaan tehdä hyvä hakemus, jotta pääset haastatteluun, ja sen jälkeen onnistua siinä. Paikka on sinun. Yksinkertainen asia voi kuitenkin olla kaikkea muuta kuin helppo. Mahdollisuutesi saattavat kariutua vähäpätöisiin seikkoihin, joita et tajunnut ottaa huomioon. Seuraava kirjoitelma antaa sinulle vinkkejä tyypillisten virheiden välttämiseen.

Kirjoittajat ovat käsitelleet yli 1000 kesätyöhakemusta ja haastatelleet satoja hakijoita huvipuiston kesätyöläisten valintojen yhteydessä. Tämä kirjoitelma lähti liikkeelle havainnosta, että valtaosa hakijoista menettää pelin pikkuvirheistä, jotka olisi helppo työhakemuksessa ja haastattelutilanteessa korjata. Alla näkyvät vinkit ja esimerkkitarinat ovat kaikki tosielämästä peräisin. Kaikki niistä eivät välttämättä liity juuri Nokkakiven hakuihin. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu muillekin työnantajille.

Huvipuistojen työpaikat ovat pääosin kausiluontoisia. Pysyviin työpaikkoihin palkkaavat yritykset saattavat painottaa haussaan ihan eri asioita. Siitä huolimatta noin 95% ohjeista on yleispäteviä, eli ne pätevät ihan riippumatta mihin yritykseen olet hakemassa, ja oletko hakemassa kesätyöpaikkaan vai pysyvään työpaikkaan.

SEITSEMÄN LYHYTTÄ KULTAISTA NEUVOA KESÄTYÖPAIKAN HAKEMISEEN

Jere oli päässyt kesätöihin. Koko kesän Jere istui tympiintynyt ilme naamallaan. Jere lähti monesti kesken päivän kotiin akuutin "vatsataudin" takia, joka sittemmin paljastui esimerkiksi edellisillan tupaantuliaisten aiheuttamaksi. Seuraavana kesänä Jere yritti päästä uudestaan samaan työpaikkaan, mutta ei tullut enää valituksi...
Muista aina, että tarvitset kesätöitä tulevinakin kesinä, ja hyvin tehty työ auttaa sen saamisessa parhaiten.

TARKKAILE TYÖNANTAJAA JA OTA YHTEYTTÄ

Huono avaus työhakemuksessa: "Sain työvoimatoimistosta ilmoituksen, että tällaista työtä olisi tarjolla, joten päätin hakea."

HAKUKAAVAKKEIDEN TÄYTTÖ JA LÄHETYS

SITKEÄ HAKEMINEN KANNATTAA

TEE KATTAVA HAKEMUS

Huonohko vastaus hakukaavakkeen kysymykseen:
Kielitaito: "Hyvä". Olisi ehkä kannattanut kertoa myös mistä kielestä on kyse.

SUOSITTELIJAT

  • Laita hakemukseen mahdolliset suosittelijat edellisistä työpaikoista, jos uskot saavasi suosituksia.

  • Mainitse hakemuksessa, mikäli joku tuttu on ollut samassa työpaikassa aikaisemmin töissä. Varmista kuitenkin ensin, että tuo tuttu on hyvässä huudossa työnantajan silmissä, sillä muuten tämän tutun menneet synnit koituvat kohtaloksesi. Kerro myöskin, kuka tuo tuttu oli, sillä muuten työnantaja ei osaa kysellä tältä tutultasi suosituksia.

  • Muista, että edelliset työpaikat ovat pohjana seuraavien hakemiseen. Huonosti tehty työ saattaa kolahtaa vielä pitkään omaan nilkkaan, jos tuleva työnantaja soittelee edellisille ja kyselee heidän mielipidettään sinusta. Jos olet mielestäsi aiemmin mokannut pahasti, jätä koko työpaikka pois ansioluettelostasi, tai jätä ainakin mainitsematta missä firmassa olit.

OLE JOUSTAVA

  • Älä anna jo hakemuksessasi kuvaa itsestäsi AY-aktivistina. Työnantaja laskee sinut silloin potentiaaliseksi rettelöitsijäksi, joka kulkee työpaikalla aina työehtosopimus takataskussa. Kun katsot työpaikkaa pintaa syvemmältä huomaat, että työnantajat joustavat yllättävän monessa asiassa itsekin eivätkä vastineeksi pidä pilkunviilaajista.

  • Jos olet tarvittaessa valmis joustoihin työaikojen kanssa, kerro siitä hakemuksessa. Joskus saatat saada työpaikan ihan sen takia, että olet halukas tekemään lauantaisin töitä, tai sinulle kelpaa vaikkapa tuntia lyhyempi päivä tai nelipäiväinen viikko. Anna kuitenkin samalla kuva, että mieluisin vaihtoehto olisi tehdä täyttä viikkoa, ettei sinua katsota laiskuriksi.

  • Varsinkin jos olet alaikäinen, tarjoudu tekemään myös osapäivätyötä tai vaikkapa vaan pari päivää viikossa jos et muuten tulisi valituksi. Selitä myös, miksi haet alle vaaditun iän. Lyhyestäkin työkokemuksesta on aina hyötyä myöhemmissä hauissa.

  • Anna vaikutelma, että voit tehdä tarvittaessa työpaikalla muutakin kuin juuri tiettyä hakemaasi tehtävää.

VAARA VAANII NETISSÄ

  • Voit olla varma, että työnantaja etsii sinusta tietoa netistä. Riidan haastaminen keskustelupalstoilla, muiden ihmisten mollaus, white-power uhoilut tai vähäpukeiset hepsankeikkakuvat eivät yhtään edistä työnsaantiasi. Hävitä tällaiset jo hyvissä ajoin ennen hakukauden alkua, jos siihen on mahdollisuus. Asialliset nettisivut tai maininnat sinusta ovat puolestaan eduksi.

  • Voit myös itse hyödyntää nettiä, ja etsiä työnantajasta tai haastattelijoista tietoa. Ei haittaa yhtään, jos huomaisit vaikka sattumalta netistä mitä harrastuksia työnantajalla on ja osaat vetää oikealla hetkellä oikeasta narusta.

VAIKUTA INNOKKAALTA, MUTTA...

  • Anna hakemuksessa vaikutelma, että olet aina halunnut juuri tälle nimenomaiselle alalle, kyseiseen työtehtävään, ja vieläpä juuri kyseiselle työnantajalle töihin. Hakukaavakkeen kohta, missä työnantaja pyytää sinua kuvailemaan itseäsi on paras paikka tämän esille tuomiseen, ja se kannattaa muutenkin täyttää erittäin huolella. Se on monesti paras paikka erottua muista hakijoista. Työnantaja tekee myös johtopäätöksen luonteestasi juuri tämän kohdan perusteella. Tällaisen kohdan minimaalisesti täyttäneet jäävät auttamatta rannalle ruikuttamaan.

  • Vältä kliseitä. Muista, että puolet hakijoista ihan oikeasti kuvailee itseään sanoilla "olen iloinen ja reipas". Keksi joku räväkämpi ilmaus kertoa sama asia. Eräs hakija aloitti kuvauksen seuraavasti: "Olen sitkeä ja positiivinen neito, jonka hymy ei vähästä hyydy. Pitkät työpäivät tai haasteet eivät minua pelota." Tämä hakija valittiin heti työtehtävään.

Sallaa ei kesätyö kiinnostanut pätkääkään, mutta Sallan vanhemmat selvästi pakottivat tämän edes hakemaan. Niinpä Salla päätti lyödä kaiken leikiksi, ettei varmasti tulisi valittua ja teki todella hulvattoman hakemuksen. Liitteeksi tämä laittoi itsestään vielä kuvan, jossa hänellä oli omituinen paperihattu päässään. Työnantajan mielestä Sallan hakemus oli aivan loistava, koska se erottui selvästi kaikista muista ja antoi Sallasta vaikutelman hyvänä tyyppinä. Niinpä Salla-raukka joutui kuin joutuikin haastatteluun. Tarinan opetus: Ole rohkeasti persoonallinen ja erotu muista!

  • Anna kesätöihin hakiessasi aina vaikutelma, että olet kiinnostunut tulemaan useampanakin kesänä sinne töihin, tai jopa vakituisesti. On aina työnantajalle mieluinen tilanne, jos hän saa jatkossa kokeneen kesätyöläisen ilman massiivista hakuprosessia.

  • Älä missään nimessä mainitse, että olet aikeissa tehdä vain yhden ainoan kesän kyseisessä työssä ja sitten hakeutua ihan muualle.

  • Älä missään nimessä mainitse, että haluat vaihtelun vuoksi vain kokeilla alaa, jolle olet hakemassa.

  • Älä kerro, että odotat ensisijaisesti jotain toista työpaikkaa. On kardinaalimunaus, jos samalla julistat, että se on selvä ykköstoiveesi, ja tämä toinen on vain sen varalla ettet sinne pääsisi.

  • Älä ikinä vähättele hakemaasi työpaikkaa tai tehtävää, esim. "minulla on tästä kokemusta, olin aikanaan paljon isommassa saman alan firmassa" tai "olen hoitanut paljon vaativampiakin tehtäviä".

  • Älä hauku edellisiä työnantajia.

  • Älä anna vaikutelmaa, että käytät hakemaasi työpaikkaa vain ponnahduslautana tulevaan uraan.

  • Älä laita mitään vähääkään poliittista hakemuksiin.

  • Armeijajuttujen, karatekurssien ja koti- uskonto- isänmaapuheiden tms. ylikorostus saattaa helposti kääntyä itseään vastaan.

  • Älä tingi työnantajan ilmoittamaa normipalkkaa paremmaksi jo hakemuksessa. Uho siitä, että olet niin hyvä työntekijä että työnantajan kannattaisi maksaa juuri sinulle reilusti enemmän kuin muille vastaavissa tehtävissä, ei toimi. Päinvastoin.

ÄLÄ VAIKUTA NAHJUKSELTA

Kohta työhakemuksesta: “Hain koska tämä työ on hyvä vastapaino kiireelliselle opiskelulle”.
Arvaa, palkattiinko kyseinen työnhakija lepäämään kovasta opiskelurasituksesta hakemaansa työpaikkaan?

ÄLÄ ANNA PERIKSI

Sauli haki kesätöitä, mutta ei saanut kutsua yleiseen haastatteluun. Saulin kaveri Kalle haki myöskin, ja sai kutsun. Ovelana miehenä ja auton omistavana Sauli lähti Kallelle kuskiksi ja ajatteli, että hänet saatetaan kuitenkin silti samalla haastatella, kun on kerran paikalla. Näin tosiaankin kävi, ja haastattelijatkin naureskelivat jälkeenpäin, että itse asiassa Sauli oli näistä kahdesta parempi hakija, ja katsotaan vain, niin Sauli saa vielä töitä. Kun valintoja tehtiin, Saulin nimi pomppasi aina esille, ja ensimmäisen peruutuspaikan tullessa juuri Sauli oli se, joka kaksikosta sai lopulta töitä. Kun kesätyön jo alettua tarvittiin vielä yksi työntekijä, Sauli sai puhuttua myös veljensä Villen samaan paikkaan töihin. Viikon päästä työnantajalle tuli tiukka paikka löytää vielä yksi kesätyöläinen lisää, jolloin myös Kalle sai uuden mahdollisuuden. Tarinan opetus: Kaikki on sallittua työpaikan metsästyksessä. Sinulla ei ole yhtään mitään menetettävää. Älä myöskään anna periksi, sillä kesätyön saattaa saada vielä myöhäisessäkin vaiheessa.

MUITA TÄRKEITÄ VINKKEJÄ

JOS OLET YLI-IKÄINEN, TYÖNANTAJA OLETTAA AUTOMAATTISESTI ETTÄ

Kumoa ehdottomasti nämä uskomukset tavalla tai toisella hakemuksessasi!

VINKKEJÄ ULKOMAALAISILLE

Näin alkaa hakemus, jolla ei missään nimessä saa kutsua haastatteluun:
"Dear Sir/Madam,
To whom it may concern"

HAASTATTELU

Oona oli kutsuttu muiden hakijoiden joukossa yleiseen haastattelutilanteeseen, mutta ei ilmaantunut paikalle. Seuraavan viikon alussa Oona soitti työnantajalle, ja kertoi, että sai kutsun vasta nyt. Oonalle sovittiin hyvin poikkeuksellisesti uusi haastattelupäivä, vaikka sen johdosta kaksi haastattelijaa joutui varta vasten raahautumaan uudestaan paikalle kaiken materiaalin kera. Päivä koitti, mutta Oonaa ei näkynyt sovittuna aikana. Mitään ei kuulunut, joten tunnin istumisen jälkeen toinen haastattelijoista soitti Oonalle, missä tämä on. Oona vastasi, että ei nyt joutanut kun oli koululla tekemässä labratyötä. Oonan ei kannata enää koskaan hakea kyseisen työnantajan töihin, eikä myöhemminkään työurallaan tarjota tälle mitään edustamaansa tavaraa tai palvelua.

Heidi oli päässyt haastatteluun. Heidillä oli omituinen tapa sanoa “kyllä-kyllä” aina puolessa välissä haastattelijan lausetta, joka ikinen kerta kun haastattelija avasi suunsa. Tämä meni niin pitkälle, että haastattelijalla alkoi jo mennä pasmat sekaisin kesken tilannetta. Haastattelija teki johtopäätöksen, ettei Heidillä ollut pääkopassa kaikki ihan kohdallaan, eikä edes harkinnut tämän palkkaamista.

Haastattelija lähellä asuvalta työnhakijalta: “Oletko aikaisemmin käynyt Nokkakiven huvipuistossa?”
- “En ole, koska minua eivät huvipuistot kiinnosta.”

Arvaa, palkattiinko huvipuistotöihin?

MIKSI HAKEMUS TYYPILLISESTI HYLÄTÄÄN

NOKKAKIVEN HUVIPUISTO
Ruuhimäentie 3
41400 LIEVESTUORE
www.nokkakivi.fi
info@nokkakivi.fi