Nokkakiven Puisto on uusin huvipuisto maassamme. Se avattiin kesällä 2007, ja saavutti jo ensimmäisestä kesästä lähtien suuren suosion lapsiperheiden ja huvittelunhaluisten keskuudessa edullisilla hinnoilla, aidolla huvipuistotunnelmalla ja hienolla wanhan ajan miljööllä. Nokkakivessä ei musiikki pauhaa, mutta tunnelma on sitäkin korkeammalla. Laitteita löytyy pienillekin lapsille, eikä niihin tarvitse juurikaan jonotella edes ruuhka-aikoina.

Puistossa on toistakymmentä huvipuistolaitetta, Suomen suurin aito pensaslabyrintti, lammasfarmi sekä lasten leikkialue. Nokkakiveen kuuluu myös viereinen Sirkusmaailma, jossa on saman katon alla Sirkusmuseo, iso pelihalli ja peliautomaattimuseo, jossa wanhoja pelikoneita pääsee pelailemaan pelkän pääsymaksun hinnalla vaikka koko päivän.

Nokkakivessä viihtyvät kaikki perheen pienimmistä huimapäihin ja tekemistä löytyy aikuisillekin. Puistossa voi pitää hauskaa koko päivän tai pysähtyä vain hetkeksi kahville tai jäätelölle, sillä puiston alueelle on kaikilla vapaa pääsy. Puiston puutarhamainen miljöö on paikoin silmiä hivelevä, ja sen esikuvana ovat englantilaiset ja amerikkalaiset puistot huvipuistojen kultakaudelta. Nokkakiven puistossa onkin muihin maamme huvipuistoihin verrattuna poikkeuksellisen paljon amerikkalaisia laitteita. Esimerkiksi maailmanpyörä on pyörinyt ennen Nokkakiveä legendaarisessa Surf Cityssä.

Nokkakiven Puiston omistaa kotimainen perheyritys. Puisto toimii Lievestuoreella ysitien varrella, vain 20km Jyväskylästä.

MITÄ NOKKAKIVESSÄ ON TARJOLLA LAPSILLE?
Nokkakiven Puistossa on erittäin hyvä ja monipuolinen laitetarjonta alakouluikäisille lapsille, ja sitäkin nuoremmille. Nekin perheet, joissa on hyvinkin eri-ikäisiä lapsia, löytävät jokaiselle sopivaa tarjontaa. Yli puolet puiston laitteista on sellaisia, että lapset voivat huvitella niissä yksinään. Yli 100cm pääsevät aikuisten seurassa kahta lukuunottamatta isoihinkin laitteisiin, ja yli 120cm pääsevät lähes kaikkiin yksinään. Puistossa ei ole jonoja juuri lainkaan, eli laitteisiin pääsee heti, eikä vasta pitkän jonotuksen jälkeen. Puistossa on myös kotieläimiä, kuten lampaita, joita saa ruokkia ja rapsutella sekä ilmainen leikkialue. Törmäilyautorataan 100...120cm lapsi pääsee ilmaiseksi maksavan huoltajan seurassa.

EKSYVÄTKÖ PIENET LAPSET RUUHKAAN JA VILINÄÄN?
Nokkakiven laitteet on sijoiteltu tiiviisti keskeiselle paikalle, joten puisto on fyysiseltä kooltaan pienempi kuin isot huvipuistot. Valtavia ruuhkia ei ole, ja koko puisto on suunniteltu siten, etteivät lapset pääse eksymään ja ovat koko ajan näkyvissä. Suosituimmat lastenlaitteet ovat aivan kahvion vieressä, joten lapset uskaltaa vaikka jättää laitteisiin henkilökunnan huomaan vanhempien nauttiessa vieressä kahvista ja jäätelöstä.

MITÄ NOKKAKIVESSÄ ON TARJOLLA TAAPEROILLE?
Nokkakiven Puistossa on tarjontaa myös hyvin pienille lapsille, jopa niille, jotka eivät vielä osaa kävellä. Alle 100cm mittaiset pääsevät yksinään lähes jokaiseen lastenlaitteeseen, sillä kyyti on turvallisen rauhallista. Henkilökuntamme ottaa ajaessa huomioon myös pienet vieraat, ja vanhemmat pääsevät yleensä aivan laitteen viereen. Mustekalaan ja Hully Gullyyn alle 100cm lapset pääsevät jopa huoltajan seurassa, ja vain toiselta vaaditaan tuolloin kertalippu tai ranneke.

Sirkusmaailman tiloissa on useita pienille taaperoille sopivia minikaruselleja, minimaailmanpyörä, sekä keinuautomaatteja. Alle 2-vuotiaat pääsevät paikkaan ilmaiseksi, ja muiltakin vaaditaan ovella vain yksi 3 eur kertalippu tai ranneke. Sen jälkeen kaikki Sirkusmaailman minilaitteet, pallomeret ja muut huvitukset ovat ilmaiseksi käytettävissä vanhempien valvomana vaikka koko päivän, säältä suojassa.

Puistossa on myös varjoisia, rauhallisia nurkkauksia, johon voit viedä pienimmät lapset päiväunille.

MITÄ NOKKAKIVESSÄ ON TARJOLLA AIKUISILLE?
Puistossa on useita aikuisille sopivia isoja laitteita, mutta siellä viihtyy, vaikkeivat laitteet kiinnostaisi ollenkaan. Nokkakivessä voit esimerkiksi grillailla, pitää picnicin vaikka nurmikolla, pelailla puistopelejä, seikkailla pensaslabyrintissä, pelata Sirkusmaailman kymmeniä wanhoja peliautomaatteja tai biljardia vain yhden kertalipun hinnalla, sekä tutustua Sirkusmuseon antimiin. Viereisessä lasi- ja lahjatavaramyymälässä teet mielenkiintoisia ostoksia.

Jos et pyörityslaitteista pidä, saatat silti nauttia maailmanpyörän rauhallisesta kyydissä, tai ajella jälkikasvun kanssa törmäilyautoilla, joihin pääset ilmaiseksi, mikäli alle 120cm mittaisella lapsella on ranneke tai kertalippu. Myös mustekalakaruselliin ja Hully Gully-karuselliin pääset ilmaiseksi alle 100cm lapsen kanssa, mikäli lapsella on ranneke tai laitelippu. Kaikkiin laitteisiin saa edullisia kertalippuja, mutta myös rannekkeet ovat kohtuuhintaisia, ja tulevat halvemmaksi jo muutaman ajokerran jälkeen. Tällöin myös perheen pienimmille tarjoutuu tilaisuus käydä vanhempien seurassa isommissakin laitteissa. Perherannekkeen saat halvimmillaan viidellä eurolla, mikäli muut perheen jäsenet ostavat täysihintaisen rannekkeen.

Nokkakivessä on Suomen parasta Valion pehmisjäätelöä, jota voit nauttia suihkulähteen solinassa. Puistokahvilassa kahvikupponen maksaa ainoastaan yhden euron, eli puisto soveltuu myös taukopaikaksi ysitiellä liikkujille.

ONKO NOKKAKIVESSÄ ELÄIMIÄ?
Nokkakivessä on koko kesän nelijalkaisia kesätyöläisiä. Puiston lemmikkilampaita pääset itse ruokkimaan ja rapsuttelemaan. Hevosten, ponien, vuohien, kanojen, kukkojen, porojen, kanien, ankkojen ja muiden kotieläinten ystäville sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä puistosta, aidossa maalaistalossa toimiva Tarhalehdon eläinpiha, jonne voit ostaa edullisen yhteislipun huvipuistosta.

LIPPUJEN HINNAT
  • ALUEMAKSU Huvipuistoon ei ole erillistä aluemaksua. Sinne voi tulla ja mennä ilmaiseksi vaikka useamman kerran päivässä.
  • RANNEKE 22€/henkilö (alle 100cm lapset 16€). Rannekkeella voi huvitella ostopäivän aikana kaikissa huvipuiston laitteissa ja käyntikohteissa (pensassokkelo, Sirkusmaailma) ilman lisämaksua vaikka koko päivän! Huomioi kuitenkin pituuden mukaan määräytyvät turvarajat.
  • PERHERANNEKE Voit nyt ostaa reilulla alennuksella rannekkeet koko perheelle, jotta kaikki voisivat huvitella yhdessä, tai huoltaja voisi vaivattomasti vielä lapset laitteisiin, joihin nämä muuten eivät pituusrajojen takia pääsisi yksinään. Mikäli samaan lapsiperheeseen ostetaan aikuisille (yli 18v) kaksi normaalihintaista ranneketta, veloitetaan toisesta vain 5€!
    HINTAESIMERKKEJÄ
    • 1 lapsi (alle 100cm) + 2 aikuista: 43€
    • 1 lapsi (yli 100cm) + 2 aikuista: 49€
    • 1 lapsi (alle 100cm) + 1 lapsi (yli 100cm) + 2 aikuista: 65€
    • 2 lasta (yli 100cm) + 2 aikuista: 71€
    • 1 lapsi (alle 100cm) + 2 lasta (yli 100cm) + 2 aikuista: 87€
    • 3 lasta (yli 100cm)+ 2 aikuista: 93€
  • KERTALIPPU 3€/kpl. Kertaliput on tarkoitettu niille, jotka haluavat käydä vain yhdessä tai muutamassa laitteessa/käyntikohteessa päivän aikana, jolloin ne tulevat ranneketta edullisemmaksi. Kaikki laitteet/käyntikohteet ovat saman hintaisia, ja vaativat kukin vain yhden kertalipun.
  • LAMMASFARMI Ei pääsymaksua. Lammasaitauksen paikka vaihtelee päivittäin ruohotilanteen, varjon ym. mukaan. Eläimiä saa ruokkia ohjeiden mukaan.
  • LEIKKIALUE
    Ei pääsymaksua. Liukumäkitorni on vapaasti käytettävissä.
MIKÄ ON SIRKUSMAAILMA?
Sirkusmaailma on Nokkakiven huvipuistoon kuuluva viihdekeskus, jossa on saman katon alla laaja pelihalli, sirkusmuseo, sekä minihuvipuisto perheen pienimmille. Näihin kaikkiin riittää ainoastaan yksi yhteinen sisäänpääsymaksu, huvipuiston ranneke tai laitelippu. Saat jo pelkästään Sirkusmaailmassa helposti kulumaan parikin tuntia, ja se on myös erinomainen paikka odottaa sadekuurojen väistymistä.

Sirkusmaailma sijaitsee Laukaanhovin päädyssä, aivan huvipuiston sisäänkäynnnin vieressä, noin 30 metriä varsinaisen puistoalueen ulkopuolella. Voit ostaa sieltä laitelippuja tai rannekkeita koko puistoon, mikäli valitset sen päivän ensimmäiseksi kohteeksi. Sirkusmaailman aulassa sijaitsee myös puiston matkamuistomyymälä.

PYSÄKÖINTI
Koko Laukaanhovin parkkialue on huvipuistovieraiden käytettävissä. Pysäköinti on ilmainen, tilaa on runsaasti isoillekin autoille, eikä parkkikiekkoa tarvita. Aurinkoisena päivänä paras paikka on Sirkusmaailman edusta, joka on varjossa lähes koko päivän.

MATKAILUAUTOT, LÄHIN LEIRINTÄALUE
Aivan huvipuiston vieressä on erittäin tilava parkkipaikka, joten voit tulla paikalle myös matkailuautolla. Yöpyminen on sallittua, voit tyhjentää roska-astiasi huvipuiston jätteenkeruupisteeseen WC-tilojen vieressä puiston aukioloaikoina, sekä täyttää vesisäiliösi. Kysy tarvittaessa neuvoa henkilökunnaltamme. Mikäli tarvitset rauhallisen yöpymispaikan, lähin leirintäalue Camping Ruuhimäki sijaitsee vain 8 km päässä huvipuistosta.

KOIRAT
Koiria ei saa pitää laitteiden tai ruokapaikkojen lähellä, mutta ne voi kuljettaa kytkettynä puiston läpi sopivaan varjoisaan paikkaan jaloittelemaan. Voit hakea lemmikeillesi vettä esim. WC-tiloista tai lastenhoitohuoneen vesipisteistä.

TUPAKOINTI
Tupakointi on sallittua ainoastaan merkityillä alueilla. Tupakointipisteitä löytyy heti puiston sisäänkäynnin vierestä, sekä puiston keskeltä suihkulähteen vierestä.

ESTEETÖN KULKU
Puiston alueella ei ole mainittavia korkeuseroja. Lastenvaunujen ja rattaiden kanssa pääsee vaivattomasti kaikkialle ja jokaisen lastenlaitteen viereen. Suurin osa puiston kulkuväylistä on asvaltoitu. Pyörätuolilla pääsee suoraan myös isojen laitteiden lastausalueelle, josta henkilökuntamme auttaa kyytiin. Isoista laitteista Round Up ei kuitenkaan sovellu liikuntarajoitteisille laitteen luonteen vuoksi.

PICNIC-MAHDOLLISUUDET
Puistossa on erinomaiset picnic-tilat. Sinne saa vapaasti tuoda omia eväitä, ja niitä voi nauttia puiston lukuisissa picnic-pöydissä, sekä paviljongissa. Nokkakivellä nurmikolla kävely on sallittua. Voit sään salliessa levittää vaikka viltin nurmelle ja pitää aidon nurmikko-picnicin. Lähitulevaisuudessa puistoon tulee myös grillauspaikkoja.

MUU RUOKAILU
Nokkakiven puistokahvilassa myydään pikkupurtavaa, kuten pizza-paloja ja sämpylöitä. Heti puiston vieressä on ruokapaikkoja, kuten Laukaanhovin burger-ravintola tai tien toisella puolella sijaitsevan SEO-aseman Koti-Pizza ja noutopöytä.

MATKAMUISTOMYYMÄLÄ
Matkamuistot voit ostaa Sirkusmaailman aulatiloissa toimivasta matkamuistomyymälästä. Löydät sieltä niin suosikkilelut, postikortit kuin Nokkakiven omat laadukkaat T-paidatkin. Paitakokoja on 98cm pituisille lapsille sopivista malleista aina aikuisten XXL-kokoon saakka.

LASTENHOITO
Lastenhoitotilat löytyvät WC-rakennuksesta pensassokkelon vierestä. Tilavassa, viihtyisässä ja valoisessa hoitohuoneessa on myös mikro lastenruokien lämmitykseen. Lasten ruokailua varten on lisäksi varattu syöttötuoleja paviljonkiin kahvikioskin viereen.

SATEEN SATTUESSA
Koko huvipuisto pysyy avoimena ja kaikkia laitteita ajetaan sadepäivinäkin. Joitakin laitteita saatetaan sulkea väliaikaisesti esim. ukonilman takia, mutta laitteet avataan uudestaan heti tilanteen jälkeen. Sirkusmaailma sijaitsee kuivissa ja lämpimissä sisätiloissa, eli se on erinomainen paikka odottaa sadekuurojen väistymistä. Myös törmäilyautorata on katettu, kuten puistokahvilan paviljonki. Pidä silmällä tarjouksiamme, sillä sadepäivinä saatat saada rannekken puoleen hintaan!

LÖYTÖTAVARAT
Kadonneita tavaroita voi kysellä puiston lipunmyyntipisteistä, jonne löytötavarat toimitetaan. Sirkusmaailman löytötavaroita voi kysellä Sirkusmaailman kassalta. Jos katoamisesta on kulunut enemmän aikaa, kannattaa soittaa palvelunumeroomme 046-887 6071.

PANKKIKORTIT
Hyväksymme maksuvälineiksi kaikki yleisimmät pankkikortit, sekä Visa-, Visa Electron- ja Mastercard-luottokortit. Korteilla voi maksaa puistokahvilassa, jossa on päälipunmyyntipiste. Huomaa kuitenkin, että Sirkusmaailmassa sekä pelipisteiden lipunmyynnissä kelpaa ainoastaan käteinen raha. Jos haluat maksaa korteilla, voit ostaa niihinkin lippuja puistokahvilasta.

Lähin pankkiautomaatti sijaitsee Lievestuoreen keskustassa osoitteessa Liepeentie 9.

PUISTON KARTTA
  • 1. ROUND UP
  • 2. MAAILMANPYÖRÄ
  • 3. MIAMI
  • 4. PILVENPYÖRÄ
  • 5. PIENOISJUNA
  • 6. LENTOKONEKARUSELLI
  • 7. LASTEN MAAILMANPYÖRÄ
  • 8. MUSTEKALA
  • 9. MINIAUTOT
  • 10. PENSASLABYRINTTI
  • 11. TÖRMÄILYAUTOT
  • 12. PELIHALLI / PELIMUSEO
  • 12. MINIHUVIPUISTO
  • 12. SIRKUSMUSEO
  • 13. KANOOTTIJOKI
  • 14. HULLY GULLY
  • 15. VAUHTIVIRVELI
  • 16. MÖRKÖMETSÄ
  • 17. PELIT
  • 18. KAHVILA / LIPUNMYYNTI
  • 19. JÄÄTELÖ / LIPUNMYYNTI
  • 20. INFO / ENSIAPU
  • 21. WC / LASTENHOITO
  • 22. NOKKAKIVI
  • 23. LAMMASFARMI
  • 24. PICNIC / LEIKKIALUE
KESÄESITE
esite2012.pdf 1.69Mb


Lataa tästä Nokkakiven Puiston vuoden 2012 8-sivuinen esite PDF-muodossa (1.69Mb)
Lähetämme esitteen halutessanne myös postitse!